Meri ja musiikki

10.6.-12.6.2022

Teema: Dance macabre

Taiteellinen johtaja Jan Söderblom toivottaa tervetulleeksi konsertteihin

Paljon on vettä virrannut Inkoonjoen siltojen ali sen jälkeen kun makaaberi Kuolemantanssimaalaus ilmestyi Inkoon kirkon kiviseinään 1500-luvulla. Maalaus on todistus kylän vahvoista kansainvälisistä yhteyksistä keskiajalla, sillä samanlaisia kirkkomaalauksia on nähtävissä ainoastaan Suomenlahden eteläpuolella. Siksi onkin erityisen ilahduttavaa saada kuunnella virolaisen Hortus Musicus -yhtyeen esittävän tulkintaansa Carmina Buranasta, erikoisesta 1100-luvulta peräisin olevasta runokokoelmasta Codex Buranuksesta, joka löydettiin vuonna 1803 Benediktbeuernin luostarista.

Inkoon seinämaalaus ja runot voivat antaa meille aavistuksen siitä, millaista elämä oli niiden syntyaikaan: Fortunan onnenpyörä näyttää sattumanvaraisesti heittävän palkintonsa ja vievän hautaan niin rikkaan kuin köyhänkin ilman erottelua. Meidän näkökulmastamme näyttää siltä, että ilman inhimillistä oikeusjärjestelmää ja luotettavaa lääkitystä elämän on täytynyt olla jatkuvaa pelkoa ja kaaosta. Mutta voimme hetken miettiä mikä ei ole muuttunut. Mikä antaa myös meille eniten onnea ja eniten surua? Milloin tunnemme kiitollisuutta, mikä meidät raivostuttaa? Kaikesta nykyaikaisesta tieteestä ja teknologiasta huolimatta, luulen, että meillä on enemmän yhteistä keskiaikaisten kohtalotoveriemme kanssa, kuin mitä luulisi. Meillä on samat inhimilliset ja biologiset tarpeet kuin heillä, ja ehkä me jopa voisimme oppia jotakin heidän elämänasenteestaan? Kuten jo roomalainen runoilija Horatius meitä kehotti: Carpe diem quam minimum credula prospero. (Tartu hetkeen, luota huomiseen mahdollisimman vähän.)

Kaikilla tämän vuoden konserteilla on jonkinlainen yhteys kirkon seinämaalaukseen. Kuolemantanssitematiikka on kaikkina aikoina inspiroinut runoilijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä. Voitte valita nautitteko musiikista sellaisenaan, vai antaudutteko ehkä rohkeasti kokeilemaan iloista, lohduttavaa, makaaberia tanssia?

© Meri ja musiikki pidättää oikeuden muutoksiin.

PERJANTAI 10.6.2022

19.00
Inkoon kirkko

Kesto: 30min + 70min

Liput:
Normaali hinta 20€
Opiskelijat 10€

osta lippu

TOTENTANZ

Kuolemantanssi-freskon esittely

Erkki Päivärinta

Avajaiskonsertti

Johannes Brahms:
Variaatioita Robert Schumannin haamuteemasta, op. 23

Sofia Gubaidulina:
Chaconne

Maurice Ravel:
Le tombeau de Couperin

Franz Liszt:
Totentanz (sov. Karakorpi & Holmström)

Tiina Karakorpi & Emil Holmström, piano nelikätisesti

Lauantai 11.6.2022

11.00
Inkoon tori

Kesto: 70min

Vapaa pääsy

JAZZ´N GÅ

Musiikkia torilla

Jukka Perko & Teemu Viinikainen

16.00
Hembygdsgården

Kesto: 70min

Liput:
Normaali hinta 20€
Opiskelijat 10€

osta lippu

PUKU OMMELLAAN HILJAISUUDESSA

Monivivahteista runoutta ja tunnelmallista musisointia

Kesken elämän kuolema käy
ottamassa ihmisestä mitat. Vierailu
unohtuu, ja elämä jatkuu. Mutta puku
ommellaan hiljaisuudessa.

– Tomas Tranströmer, suom. Caj Westerberg

Hannu-Pekka Björkman
Jukka Perko & Avara-trio

Tuntia ennen konserttia  Café Wilhelmsdal järjestää tarjoilua

Talon saaristolaisleipä & jokirapuskagen
+ seljankukkamalja 11€
Talon suklaakakku & kahvi/tee 7€

Ennakkotilaukset mailitse myynti@tarjoiluapu.com.
Lähetämme vahvistuksen yhteydessä maksutiedot ennakkomaksua varten. Myös maksu/tilaaminen paikanpäällä onnistuu. Ennakkovaraukset katetaan pöytiin valmiiksi.

19:00
Inkoon kirkko

Kesto: 1h 15min, ei väliaikaa

Liput:
Normaali hinta 20€
Opiskelijat 10€

osta lippu

CARMINA BURANA ja
perinteistä juutalaista musiikkia

Iltakonsertti

Hortus Musicus

sunnuntai 12.6.2022

14.00
Walhalla, Barösund

Kesto: 1h

Liput:
Normaali hinta 20€
Opiskelijat 10€

osta lippu

PIRULLISEN TAIVAALLISIA SÄVELIÄ

Kansanmusiikkia

NAM-trio

Venekuljetus yleisölle konserttiin Inkoon pienvenesatamasta Barösundiin klo 13.00 ja konsertin jälkeen takasin. Venelippu 10 €/hlö.

Tuntia ennen konserttia on tarjoilla kahvia ja pientä purtavaa.

18.00
Inkoon kirkko

Kesto: 2h, väliaika

Liput:
Normaali hinta 25€
Opiskelijat 10€

osta lippu

Yölliset tanssit

Päätöskonsertti

Hugo Wolf:
Italialainen serenadi G-duuri WW XV/3

Aulis Sallinen:
Don Juan Quijoten Yölliset tanssit
solistina Jan-Erik Gustafsson, sello

  • VÄLIAIKA

Pehr Henrik Nordgren:
Pelimannimuotokuvia, op. 26

Einojuhani Rautavaara:
Pelimannit, op. 1

Wegelius kammarstråkar

Jan-Erik Gustafsson, sello
Piia Kleemola, viulu
Jan Söderblom, kapellimestari

SUNNUNTAI 19.6.2022

10.00
Inkoon kirkko

Musiikkijumalanpalvelus

Taija Angervo, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu

Yhteistyössä Inkoon seurakunnan kanssa.