Lauantaina 10.6.2023 klo 12
Usko tulevaisuuteen-tilaisuudessa esiintyvät:

Aija Kaski, Pidä Saaristo Siistinä ry
Bettina Sågbom
Carina Hedberg, Blastr Green Steel
Eva Sandås,  Merikarhut ry
Mats Westerbom, Luke
Saara Kankaanrinta, Baltic Sea Action Group
Satu Hassi
Ulla Rosenström, John Nurmisen säätiö

Aija Kaski

Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminnanjohtaja Aija Kaski on jo pitkään työskennellyt puhtaiden vesistöjen puolesta. Hän on toiminut PSS ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2011, mutta työskennellyt yhdistyksessä jo vuodesta 1995 lähtien vesiympäristöön liittyvien kysymysten ja projektien parissa.

Uransa aikana hän on nähnyt kuinka vesistöjen suojelun merkitys ja arvostus on kasvanut yhteiskunnassamme. Hän rakastaa sekä merta että järviä, ja pitää ainutlaatuisten vesistöjemme hyvinvoinnin turvaamista kaiken mahdollisen ajan, vaivannäön ja resurssien arvoisena. Elämä ilman vettä on mahdotonta.

https://www.pidasaaristosiistina.fi

Bettina Sågbom,
kuva Lee Wassell

Bettina Sågbom on toimittaja ja Slaget efter tolv -keskusteluohjelman juontaja radiossa (Yle Vega). Hän myös kirjoittaa säännöllisesti kolumneja ja raportteja Pohjoismaiden vanhimpaan venelehteen, Frisk Brisiin. Hän on syntynyt ja kasvanut Hangossa ja viettää kesät purjeveneessään, jolla hän purjehtii Itämerellä koiriensa Esterin ja Wildan kanssa. Talvella hän luistelee mielellään meren jäällä.

Carina Hedberg

Carina Hedberg aloitti Blastr Green Steelillä huhtikuun alussa liiketoiminnan kehityksestä ja kestävästä kehityksestä vastaavana johtajana. Hedbergillä on vahvat näytöt eri liiketoiminta-alueilta, joissa yhdistyvät uuden liiketoiminnan kehittäminen, vihreä rahoitus ja kestävä kehitys, jotka ovat kaikki Suomen toimintojen käynnistämisen kannalta tarpeellisimpia alueita sekä vihreän teräksen tehtaan ja integroidun vedyntuotantolaitoksen kehittämisen osalta Inkoossa. 

Ennen siirtymistään Blastr Green Steelille hän työskenteli muun muassa vanhempana kestävän kehityksen neuvonantajana Greenstepillä, partnerina tilintarkastus- ja konsulttiyritys KPMG:ssä sekä taloudellisena neuvonantajana Suomen ulkoministeriössä.

Eva Sandås

Eva Sandås edustaa Merikarhuja, noin 3000 jäsenen matkapurjehdusyhdistystä, joka tukee jäsentensä veneilyä monin tavoin. Merikarhut ry haluaa olla ympäristöystävällisen veneilyn edelläkävijä. Hän on Merikarhujen ympäristötoimikunnan puheenjohtaja ja koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti (paperin- ja kartongin valmistusprosessit).

merikarhut.fi

Mats Westerbom

Mats Westerbomin yhteys Itämereen on pitkä ja monitahoinen. Koulutukseltaan hän on taloustieteilijä ja biologi. Hän on työskennellyt luonnonsuojelubiologina Metsähallituksessa, opettanut rannikkoalueiden ympäristönhallintaa ammattikorkeakoulussa ja työskentelee tällä hetkellä erikoistutkijana Luonnonvarakeskusessa (LUKE).

Hänen asiantuntemusalueitaan ovat mm. Itämeren ekosysteemiekologia, kalat ja kalatalous. Mats on myös innokas luontokuvaaja ja on viettänyt paljon aikaa pinnan alla dokumentoimassa Itämerta.

https://www.luke.fi/fi

Saara Kankaanrinta

Ympäristövaikuttaja ja yrittäjä Saara Kankaanrinta vihitään kunniatohtoriksi esimerkillisestä toiminnastaan ympäristön, erityisesti Itämeren hyväksi sekä yhteistyöstään Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanssa. Kankaanrinnan ympäristötoiminnassa yhdistyvät yliopiston päätehtävät, eli tutkimus, tutkimustiedon levittäminen sekä monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Baltic Sea Action Groupin perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Saara Kankaanrinta on johtava ympäristövaikuttaja ja luonnonsuojelulle omistautunut tulisielu. Hän on hyvä esimerkki monipuolisesta toimijasta, joka käyttää osaamistaan laajasti hyväksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi. Hän on onnistunut mobilisoimaan niin ihmisiä, ideoita kuin resursseja sekä tekemään yhteistyötä yhteiskunnan eri tasoilla kansalaisjärjestöistä liiketoimintaan ja politiikkaan.

Baltic Sea Action Group

Satu Hassi

Pitkäaikainen kansanedustaja, ympäristöministeri ja MEP Satu Hassi on työskennellyt etenkin ilmasto- ja energiapolitiikan parissa, mutta myös muiden ympäristökysymysten, kuten EU:n kemikaalipolitiikan ja ilmanlaatupolitiikan parissa. Koulutukseltaan Satu on tekniikan lisensiaatti (sähkötekniikka).

Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana sekä maa-ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä hän on perehtynyt myös Itämerta koskeviin suojelukysymyksiin. Satulla on henkilökohtainen suhde Itämereen Suomenlahden ulkosaariston ja Merikarvian kautta.

Ulla Rosenström

Ulla Rosenström (FT) on John Nurmisen Säätiön meriympäristöjohtaja. Rosenström on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineena meribiologia. Vuonna 2019 hän väitteli tohtoriksi ympäristötiedon käytöstä. Ennen John Nurmisen Säätiötä hän on työskennellyt valtioneuvoston kansliassa hallitusohjelman toimeenpanon seurannassa ja Suomen ympäristökeskuksessa tutkijana.

Ulla Rosenström viihtyy vapaa-ajallaan kesämökillä Kasnäsissä ja purjehtii ystävien kanssa Saaristomerellä. Viime vuosina Itämeren tarkkailu on rajoittunut pinnan päälle, mutta siirryttyään säätiöön hän on aloittanut sukelluskortin uusinnan palatakseen rakkaan nuoruudenharrastuksensa pariin.

johnnurmisensaatio.fi