Meri ja musiikki 2024
7.6.-9.6.2024
Rakkaus
Lohjan kaupunginorkesteri esiintyy perjantaina kesäkuun 7. päivänä festivaalin avajaiskonsertissa, jossa festivaalin uusi taiteellinen johtaja Emil Holmström esittää yhden Mozartin pianokonsertoista.
Sen lisäksi orkesteri esittää taiteellisen johtajansa, Jukka Untamalan johdolla, Gustav Mahlerin neljännen sinfonian kamariorkesteriversiona. Neljännen osan sopraano-osuuden Das himmlische Leben laulaa Helena Juntunen. Festivaalin teemana on rakkaus.
Lauantaina on perinteiseen tapaan tarjolla Jazzia torilla ja illalla Inkoon kirkossa kamarimusiikkikonsertti.
Sunnuntain ohjelma rakentuu Fagervikin vanhan ruukin ympärille. Tarjolla on sopraano Tuuli Lindebergin ja kitaristi Petri Kumelan konsertti. Historiasta kiinnostuneet voivat osallistua ruukin esittelyyn ja tutustua rakennuksiin, kuten ruukinkirkkoon. Kirkossa ovat ainutlaatuiset, maamme vanhimmat soittokelpoiset urut, jotka Cahmanin kisälli Olof Hedlund rakensi vuonna 1726.
© Meri ja musiikki pidättää oikeuden muutoksiin.
Meri ja musiikki
9.6.-11.6.2023
Tulevaisuuden meri
USKO TULEVAISUUTEEN!
paneelikeskustelun tallenne löytyy nyt
tapahtuman Youtube-kanavalta kolmessa osassa