Esiintyjät 2024

Emil Holmström, piano
taiteellinen johtaja
Lohjan kaupunginorkesteri
Jukka Untamala, kapellimestari
Helena Juntunen, sopraano
Tuomas Harri, käyrätorvi
Tero Latvala, viulu


Carita Holmström
Trio Flamme,
Esko Grundström
Eriikka Maalismaa, viulu
Riitta Pesola, sello
Petri Kumela, kitara
Tuuli Lindeberg, sopraano


Emil Holmström, kuva: Filippo Zambon

Emil Holmström
piano, taiteellinen johtaja

Pianisti Emil Holmström on kansainvälisesti konsertoiva solisti, kamarimuusikko ja esteetikko, joka esiintyy säännöllisesti suomalaisilla musiikkifestivaaleilla ja konserttisarjoissa. Holmström on tehnyt yhteistyötä muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Lapin kamariorkesterin, Sinfonia Lahden ja Tapiola Sinfoniettan kanssa. Hän esiintyy myös usein osana erilaisia yhtyeitä, kuten suomalaiset Defunensemble, Uusinta Ensemble ja Tristero Piano Trio. Meri ja musiikki -tapahtuman taiteellisen johtajuuden lisäksi Emil Holmström toimii tämän vuoden festivaalilla esiintyvän Lohjan Kaupunginorkesterin taiteellisena partnerina sekä maineikkaan PianoEspoo -festivaalin taiteellisena johtajana. 

https://www.emilholmstrom.com

Syksyllä 2023 Emil Holmström suoritti tohtorintutkintonsa Sibelius-Akatemiassa. Tutkielmassaan hän syventyy italialaisen pianistin Ferruccio Busonin teoksiin ja soittotekniikkaan. Lisäksi Holmström johtaa Bösendorfer – 1882 -konserttisarjaa, jossa esitetään 1800-luvun musiikkia ajanmukaisessa ympäristössä, aikakauden soittimin.


Lohjan kaupunginorkesteri

Lohjan kaupungin orkesteri,
kapellimestrina Jukka Untamala

Vuonna 1964 perustettu Lohjan kaupunginorkesteri on läntisen Uudenmaan ainoa ammatilaisorkesteri. Dynaaminen 12 vakituisen muusikon runko-orkesteri täydentyy tarvittaessa freelancervoimin kamari- tai sinfoniaorkesteriksi.

https://lohjankaupunginorkesteri.fi/

Monen huippukuoron ja tähtisolistin luotto-orkesteri on esiintynyt mm. Jose Carrerasin, Placido Domingon, Rolando Villazonin, Andrea Boccellin sekä Il Divo -tenoreiden kanssa. Orkesterin taiteellinen johtaja on kapellimestari-viulisti Jukka Untamala.

Ohjelmistossaan Lohjan kaupunginorkesteri liikkuu portaattomasti Marzi Nymanin rytmeistä Peter Maxwell Daviesin oopperaan tai barokista elokuva- ja pelimusiikkiin. Orkesterin koti on Laurentius-sali Lohjan keskustassa, mutta se esiintyy myös alueen kirkoissa ja saattaa joskus tulla vastaan vaikkapa kauppakeskuksissa.


Jukka Untamala

Jukka Untamala, kapellimestari

Jukka Untamala kuuluu suomalaisen musiikkielämän mielenkiintoisten moniottelijoiden joukkoon. Untamala on tunnettu kapellimestarina, kamarimuusikkona, viulistina sekä konserttisarjojen ja festivaalien innovatiivisena suunnittelijana. Untamala on toiminut Lohjan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana syksystä 2020 lähtien. Untamala on Kamus-kvartetin alkuperäisjäsen ja toimii yhdessä kvartetin jäsenten kanssa kamaritaidefestivaalin, Meidän Festivaalin taiteellisena johtajana. Viimeisimpänä on seurannut kiinnitys uuden kansainvälisen kamarimusiikkisarja Helsinki Seriös:in yhdeksi taiteellisista johtajista. 

Untamala tunnetaan aktiivisena kamarimuusikkona. Hän on vieraillut lähes kaikilla Suomen suurimmista festivaaleista ja esiintyy säännöllisesti eri puolilla Eurooppaa. Kamus-kvartetin kanssa hän on voittanut useita kilpailupalkintoja, mm. Kuhmon kansainvälisissä kamarimusiikkikilpailuissa, sekä tunnustuksia, kuten vuoden 2018 parhaan levyn EMMA-palkinnon ja YLE:n vuoden levy -palkinnon vuonna 2016.


Helena Juntunen vaihtoehtoinen
Helena Juntunen,
kuva: Reijo Koirikivi

Helena Juntunen, sopraano

Helena Juntunen on tällä hetkellä yksi Suomen vaikuttavimmista kansainvälisen uran luoneista nuorista sopraanoista. Juntusen upea ja raikas ääni lumoaa yleisön, ja hänen fraseerauksensa ilmaisuvoimaa ja luonnollisuutta arvostetaan.

Juntusen ura Suomessa vakiintui useiden kilpailuvoittojen myötä, muun muassa Lappeenrannan Laulukilpailun naiset sarjan voitto vuonna 2002. Lokakuussa 2006 Helena Juntunen palkittiin Karita Mattila -palkinnolla.

https://helenajuntunen.com/


Carita Holmström

Carita Holmström

Carita Holmström on ollut aktiivinen suomalaisessa musiikkielämässä nuoruudestaan asti. Holmström julkaisi jo 19-vuotiaana ensimmäisen levynsä, “We are what we do” (1973), joka voitti yleisradion Vuoden levy -palkinnon. Carita Holmström on tunnettu laulajana, pianistina, kitaristina ja säveltäjänä, jonka lisäksi häntä voidaan pitää Suomen ensimmäisenä naispuolisena singer-song-writerina. Vuonna 1974 Holmström edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Brightonissa kappaleella “Älä mene pois”.

Carita Holmströmin musiikillinen paletti on laaja ja hän on säveltänyt muun muassa kamarimusiikkia, musikaaleja ja muuta teatterimusiikkia, yhden kamarioopperan sekä useampia laulusarjoja eri genreissä ja erilaisille kokoonpanoille. Holmströmin uusimpia laulusarjoja ovat J.L. Runebergin runoihin sävelletty ”En gång måste våren vissna” ja 1600-luvun runoilija Lasse Lucidorin teksteihin perustuva ”Ett olyckligt öde” baritonille, cembalolle ja viululle.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010139505.html


Trio Flamme, kuva: Cata Portin

Trio Flamme

Trio Flammen muodostavat muusikot Emilie Adolfsson, Daniela Fogelholm ja Minna Nyberg. Trion intohimo on suomenruotsalainen teatteri-, musiikki- ja revyytraditio.

Trio on vuosien varrella kiertänyt ympäri Suomea ja Ruotsia useilla konserttiohjelmillaan.

Ohjelmassa ovat olleet mm. lastenkonsertti Muminkonsert (2014), Erna Tauro – Känslornas tonsättare (2016-2018), Tauro & Ahlfors – Visor för full hals (2018-2019) ja FLAMME + BEBBE = SANT! (2020-2022).

Vuonna 2020 Trio Flamme sai Erna Tauro-palkinnon monivuotisesta panoksestaan suomenruotsalaisen teatterimusiikin esittämisessä. Trion jäsenet ovat ammattimuusikoita ja näyttämötaiteilijoita, joita arvostetaan heidän monipuolisuudestaan.


Esko Grundström,
kuva: Marjo Tynkkynen

Esko Grundström

Esko Grundström on monipuolinen muusikko, joka näkee soitinmusiikin, säveltämisen ja studiomusiikin yhtä tärkeinä ilmaisumuotoina. Grundström on intohimoinen ja ennakkoluuloton taiteilija, joka työskentelee pääasiassa uusien teosten parissa. Hänet nähdään usein muusikkona pääkaupunkiseudun teattereissa, erityisesti Kansallisteatterin lavalla. Grundström soittaa yhtyeissä Ilkka Arola Sound Tagine ja Bergå Folk Project.

Hän on sovittanut ja säveltänyt musiikkia muun muassa Helsingin kaupunginorkesterille, Lapin kamariorkesterille ja lastenmusiikkiyhtye Ammuu!lle. Grundströmillä on musiikkipedagogiikan kandidaatintutkinto Sibelius-Akatemiasta. Hänen pääsoittimensa ovat kontrabasso, bassokitara, harmonikka, kosketinsoittimet ja kantele.


Eriikka Maalismaa, kuva Maarit Kytöharju

Eriikka Maalismaa, viulu

Suomalainen viulisti Eriikka Maalismaa soittaa monenlaisissa yhtyeissä ja kollektiiveissa ja toimii usein vierailevana johtajana orkestereissa. Maalismaata innostaa pelottaviin mahdollisuuksiin ja tilanteisiin tarttuminen.

https://www.eriikkamaalismaa.com/

Nykymusiikin esittäminen ja yhteistyö säveltäjien kanssa ovat Maalismaan suurimpia kiinnostuksen kohteita. Hän pitää niitä muusikon velvollisuutena ja etuoikeutena. Varsin luontevana osana ammattiaan Maalismaa varustaa mielellään viulunsa suolikielillä ja etsii ääniä ja sävyjä, joita ei enää ole kuultavissa nykyaikaisessa instrumentaalimusiikissa.


Riitta Pesola

Riitta Pesola, sello

Riitta Pesola aloitti sellonsoiton opinnot Kotkan musiikkiopistossa ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa ja Juilliard Schoolissa New Yorkissa.

Pesola löysi ammatillisen kotinsa Tapiola Sinfoniettasta jo ensimmäisistä koesoitoista lähtien syksyllä 1986. Orkesteri on ollut Pesolan muusikkouteen suurin vaikuttanut tekijä.

Orkesterityön ohella Pesola on esittänyt runsaasti kamarimusiikkia eri kokoonpanoissa sekä kotimaassa että ulkomailla.


Duo Tuuli Lndeberg & Petri Kumela,
kuva Heikki Tuuli

Duo Tuuli Lindeberg & Perti Kumela

Duo Tuuli Lindeberg & Petri Kumela on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2012 alkaen. Tahoillaan aktiivista esiintymistyötä ja solistiuraa tekevät muusikot kohtaavat säännöllisesti yhteisten kamarikonserttien merkeissä.

Duo-ohjelmistossaan he ovat profiloituneet varsinkin uuden musiikin esittäjiksi. Duo on tilannut ja kantaesittänyt teoksia mm. seuraavilta säveltäjiltä: Ilkka Hammo, Mioko Yokoyama, Riikka Talvitie, Paola Livorsi, Minna Leinonen, Lauri Supponen, Olli Kortekangas, Jesper Nordin, Haukur Tómasson, Christian Winther Christensen ja Øyvind Mæland.

Lisäksi Lindebergin ja Kumelan yhteiseen ohjelmistoon kuuluu mm. renessanssi- ja lied-ohjelmistoa.


Tuuli Lindeberg, kuva: Heikki Tuuli

Tuuli Lindeberg, sopraano

Sopraano Tuuli Lindeberg tunnetaan erityisesti barokkiajan ja oman aikamme laulumusiikin esittäjänä. Lindeberg laulaa säännöllisesti Suomen parhaiden orkesterien ja kamariyhtyeiden solistina ja esiintyy ahkerasti maamme klassisen musiikin näyttämöillä, konserttisarjoissa ja festivaaleilla. Lindebergin laaja ohjelmisto ulottuu intiimeistä luuttulauluista, barokin hulluuskohtauksista, klassisista liedeistä ja elektroakustisista nykymusiikkiteoksista aina laajamuotoisiin oratoriotehtäviin ja suuriin näyttämörooleihin.

Tuuli Lindeberg on aktiivinen nykymusiikin puolestapuhuja ja esittäjä, jonka lauluääni ja muusikkous ovat inspiroineet monia suomalaisia säveltäjiä. Äskettäin Lindeberg on kantaesittänyt mm. Hannu Pohjannoron, Olli Kortekankaan, Juhani Nuorvalan, Asta Hyvärisen, Heta Ahon, Mari Sainion, Sampo Haapamäen ja Kaija Saariahon musiikkia.


Petri Kumela, kuva: Heidi Piiroinen

Petri Kumela, kitara

Petri Kumela on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme monipuolisimpana ja kiinnostavimpana klassisena kitaristina, joka on yhtä kotonaan niin periodisoitinten parissa kuin työskennellessään nykysäveltäjien kanssa. Kumela on myös kitaristeistamme kansainvälisimpiä ja tunnettu ennakkoluulottomuudestaan ja muuntautumiskyvystään, oli kyseessä sitten resitaali Kalkutassa, kitaroiden motorisointi Meksikossa tai koulukonsertit Japanissa. Kumela oli ehdolla 2023 Pohjoismaiden Neuvoston Musiikkipalkinnolle.

https://www.petrikumela.com/biofin


Meri ja musiikki tapahtuman artistit 1989 -2019