Meri ja musiikki

9.6.-11.6.2023

Tulevaisuuden meri

S.O.S. – MERI ON HÄDÄSSÄ!

Meri on hädässä! Fantastisten konserttien lisäksi Meri ja musiikki tarjoaa tänä vuonna myös uskoa tulevaisuuteen. Olen aivan varma, että suuret muusiikkielämykset pystyvät innostamaan meitä  neuvokkuuteen ja yhteistoimintaan työssämme ympäristön hyväksi.

Festivaalin aloittaa uunituore teos! Kun kyseessä ovat musiikki ja aito rakkaus mereen, Lasse Mårtensonin nimi tulee nopeasti mieleen. Minulle hän edustaa erityisen mukavia muistoja lapsuudesta, jolloin vesi oli kirkkaampaa, merilevä vihreämpää ja taivas sinisempi. Veneilijä tunnistaa myös itsessään helposti Mårtensonin rajattoman ja viattoman rakkauden saariston saariin ja meren aaltoihin. Vastaavien kokemusten toteutumisesta tulevaisuudessa kannattaa taistella kynsin ja hampain. Meri ja musiikki on tilannut kapellimestari-säveltäjä-laulaja Johanna Almarkilta teoksen, josta syntyi soiva Lasse Mårtenson -fresko. Teoksen esittää Almark yhdessä Maja Mannilan ja Wegelius Kamarijousien kanssa.

Festivaalin toinen päivä alkaa torilta. Tarjolla on jazzia, esitelmiä meren tulevaisuuden hyväksi tehtävästä työstä sekä paneelikeskustelu johon osallistuu päättäjien, ympäristöjärjestöjen ja veneilijöiden edustajia. Ohjelmassa on myös muuta toimintaa koko perheelle.

Illan teemana ovat vuodenaikamme. Nostalgia on jälleen yksi soittajista. Lapsuuteeni kuului oleellisena osana neljän vuodenajan jatkuva vuorottelu. Nyt mietin, kuinka monta vuodenaikaa lapsenlapsemme saavat kokea? Antonio Vivaldin tuttu Vuodenajat on saanut kiehtovan uuden ilmeen Max Richterin minimalistisessa sovituksessa. Astor Piazzollan alkuperäisteos kuulostaa upealta Leonid Desjatnikovin versiossa viululle ja orkesterille. Näitä suosikkeja allekirjoittanut esittää yhdessä Suomalaisen Kamariorkesterin kanssa.

Sunnuntain konsertin ohjelman on koonnut kansainvälisesti arvostettu ruotsalainen konserttipianisti Roland Pöntinen. Hänen pianokonserttinsa sisältää musiikkia Itämeren maista. Illan säveltäjänimiä ovat mm. Frédéric Chopin, Henryk Górecki, Arvo Pärt, Jean Sibelius ja Sergei Rahmaninov.

Haluaisin väittää, että koko ihmiskunta joutuu nyt kohtaamaan hälyttäviä uhkakuvia, jotka koskevat tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia maan päällä. Huonojen uutisten tulvassa jäämme usein vaille tietoa kaikesta konkreettisesta työstä, jota tehdään muun muassa mertemme suojelemiseksi. Ilman yhä laajempaa tietoisuutta valintojemme seurauksista, tilanne olisi kuitenkin paljon huonompi kuin nyt. Monet meistä varmaan muistavat, että suhteellisen äskettäin yleinen käytäntö oli jätteiden ja romun kumoaminen laidan yli. Nykyään kukaan ei voi enää väittää, että se olisi hyväksyttävää, millään tasolla. Riippuen siitä, onko pessimisti vai optimisti, tämä tosiasia voidaan kokea kahdella tavalla: Meri on saastunut ja katastrofi on peruuttamaton. Tai: Lopultakin olemme ymmärtäneet, että se, mitä upotamme mereen, ei katoa. Itse valitsen optimistin tavan lukea myös julmuuksista ja ympäristörikoksista: Nyt kun tiedämme, voimme tehdä asialle jotakin!

Osa tämän vuoden festivaalin lipputuloista lahjoitetaan Itämereen keskittyville ympäristöjärjestöille.

Tervetuloa inspiroitumaan!

Jan Söderblom, taiteellinen johtaja

Usko tulevaisuuteen!

paneelikeskustelun tallenne löytyy nyt
tapahtuman Youtube-kanavalta kolmessa osassa

Linkki tallenteeseen

Ohjelma

PERJANTAI 9.6.2023

19.00
Inkoon kirkko

Liput:
Normaali hinta 25€
Opiskelijat 10€

YÖ MERELLÄ 

Lasse Mårtensonin seurassa 

Johanna Almark, laulu, kapellimestari
Maja Mannila, laulu, piano
Wegelius Kamarijouset

Meri ja musiikki on tilannut kapellimestari-säveltäjä-laulaja Johanna Almarkilta teoksen, josta syntyi soiva Lasse Mårtenson -fresko.

Musiikki Lasse Mårtenson
Sovitukset Johanna Almark

Ohjelma:

1. Sång i soluppgång (Hommage à Lasse) musiikki: Johanna Almark
2. Teema TV-sarjasta Vihan päivät
3. Morgondimma (Aamu-usva)
4. Prästkragen (Päivänkakkara), text: Benedict Zilliacus
5. Nocturne
6. Sång om väntan (Odottavan laulu) text: Lars Huldén
7. Natt vid havet (Yö merellä)

35 min

Väliaika 30 min

8. Kaikki paitsi purhjehdus on turhaa (Att segla är nödvändigt)
sanat: Juha Vainio, svensk text: Lasse Mårtenson
9. Come September
10. Septemberstorm
11. Romans (Romanssi)
12. Aftonpsalm (Iltalaulu) text: Lars Huldén
13. Stormskärs-Maja (Myrskyluodon Maija)

30 min

Lauantai 10.6.2023

11.00
Bistro Lande
Kauppakeskus Strand

Vapaa pääsy

JAZZ´N GÅ

Jazzmusiikkia Inkoon torilla 

 Johanna Almark, laulu, viulu
Maja Mannila, laulu, piano, sello

12.00
Bistro Lande
Kauppakeskus Strand

Vapaa pääsy

USKO TULEVAISUUTEEN!

Meri ja musiikki on kutsunut paikalle useita ympäristöjärjestöjä ja panelisteja, jotka puhuvat ja ottavat kantaa Itämeren tulevaisuudesta ja veneilijöiden merkityksestä ympäristötyössä.

Vaikuttavaa kansalaistoimintaa
Aija Kaski, Pidä Saaristo Siistinä ry

Veneilijöiden vaikutus saaristoon ja mereen
Eva Sandås, Merikarhut ry 

Yrityksen rooli osana vihreää siirtymää
Carina Hedberg, Blastr Green Steel

Panelistit 

Aija Kaski, Pidä Saaristo Siistinä ry
Carina Hedberg, Blastr Green Steel
Eva Sandås, Merikarhut ry
Mats Westerbom, LUKE
Saara Kankaanrinta, Baltic Sea Action Group
Satu Hassi
Ulla Rosenström,  John Nurmisen säätiö

Bettina Sågbom,  juontaja

 

12.00
Inkoon muumipuisto

Vapaa pääsy

LYÖ RUMPUA ITÄMERELLE

Tapahtuma koko perheelle!

Sotta ja Pytty esiintyvät Itämeren puolesta
Pinja Harjunpää Pidä Saaristo Siistinä yhdistyksestä opettaa pitämään rannat siisteinä Siisti Biitsi työpajalla.

19:00
Inkoon kirkko

Liput:
Normaali hinta 25€
Opiskelijat 10€

RAKKAITA VUODENAIKOJA

Iltakonsertti

Suomalainen Kamariorkesteri
Jan Söderblom, viulu

Antonio Vivaldin tuttu Vuodenajat on saanut kiehtovan uuden ilmeen Max Richterin minimalistisessa sovituksessa.

Max Richter: RECOMPOSED – VIVALDI, THE FOUR SEASONS
Uudelleen sävelletyt vuodenajat

1. Kevät I, II & III
2. Kesä I, II & III
3. Talvi I, II & III
4. Syksy I, II & III

45 min

Väliaika 30 min

Astor Piazzolla – Leonid Desjatnikov:
LAS CUATRO ESTACIONES PORTEÑAS
Buenos Airesin neljä vuodenaikaa

1. Otoño porteño (Syksy)
2. Invierno porteño (Talvi)
3. Primavera porteña (Kevät)
4. Verano porteño Kesä)

30 min

sunnuntai 11.6.2023

15.00
Inkoon kirkko

Liput:
Normaali hinta 25€
Opiskelijat 10€

ITÄMEREN SOINTIAALTOJA 

Kamarimusiikkikonsertti

Roland Pöntinen, piano 

Nils Björkander (1893-1972)

sarjasta Saaristoluonnoksia op.3 (1923)
Allegro giocoso
Vivace
Idyll. Lento, sostenuto

Stefan Pöntinen (1967) HAV (2020)

Jean Sibelius (1865-1957)

Haapa op.75 nro 3 (1914)

sarjasta Rakastava op.14 (1912) (pianolle sov. Leo Funtek)
– I Rakastava
– II Rakastetun tie

Koivu op.75 nro 4 (1914)

Myrsky op.109, musiikista Shakespearen näytelmään  (1925-26)
Miranda-Scene-Intrada & Berceuse

Johannes Brahms (1833-1897)

Klavierstücke op.119 (1892)
Intermezzo h-moll
Intermezzo e-moll
Intermezzo C-dur
Rhapsodie Ess-dur

45 min

Väliaika 30 min

Sergei Rachmaninov (1873-1943)

Etudes-Tableaux op.39 (1916)

ur Preludier op.32 (1910)
nr 5 G-dur
nr 12 giss-moll

Arvo Pärt (1935) Für Alina (1976)

Henryk Mikolaj Górecki (1933-2010)

Moment musical (1994)
Dla Anny (2008)

Frédéric Chopin (1810-1849)

Sonaatti nro 2 b-molli op.35 (1839)
Ballade nr 4 f-moll op.52 (1842)
Nocturne H-dur op.62 nr 1 (1846)
Nocturne E-dur op.62 nr 2 (1846)

45 min

18.00
Fagervikin kirkko

Vapaa pääsy

Musiikkihartaus 

Vanhaa saksalaista huilumusiikkia
Petra Kullberg, traverso

Yhteistyössä Inkoon seurakunnan kanssa.